Terhakkaa joulukuun neljättätoista päivää ihmiset!

Joulu on tunnetusti itsemurha- ja henkirikospiikki lihassamme, ja lyömpä vetoa, että yksi syy tähän ovat kaikkialla kalkattavat joululaulut. Älkää käsittäkö väärin, minulla on tässä suhteessa hyvä sietokyky, kestän mitä kornimmatkin rallatukset suht järjissäni, ainoastaan kaikki pikkuoravien tai muiden luonnottomuuksien esittämät luritukset laukaisevat paniikkikohtauksen. Muuten sulatan häpeellisen hyvin ties mitkä Tonttuparaatit ja muut noloudet, mutta ymmärrän kyllä niitäkin, joille pamahtaa moisista päälle akuutti psykoosi.

Lapsia kuitenkin toivoisin suojeltavan tietyiltä kappaleilta. Osa joululauluista on suorastaan häiriintyneitä. Otetaampa esimerkiksi klassikkobiisi "Kun joulupukki suukon sai". Siinä pikku-Jukka näkee äitinsä lämppämässä joulupukkia. Okei tiedän nyt, että biisin "läppä" on, että sen pukin oletetaan olevan pikku-Jukan isä, mutta empä tiennyt vielä pari vuotta sitten, ja ihmettilin suuresti, että "mikä nauru siitä syntyiskään, jos isi sais tietää tän". Hieman riskialtista riimittelyä.

Toinen kappale, jota en soittaisi omille lapsilleni on "Joulumaa". Olen varma, että sitä soittamalla meitä pidetään vallassa, en tiedä, onko asialla CIA, avaruusoliot, vai kuka, mutta se sanon, että joku harjoittaa salakavalaa aivopesua sen välityksellä. Kuunnelkaa sitä! Just tollanen kategorinen hyvän tahdon biisi, pelottavan hypnoottinen, tekee mieli nostaa kädet ilman ja vaipua transsiin.

Lapsena myös kappale "Tuikkikaa, oi joulun tähtöset" ahdisti minua. Tämä siksi, että isoäitini oli kertonut, että sen on kirjoittanut sellainen äiti, joka oli joutunut vankilaan tapettuaan omat lapsensa. Jälkeenpäin kävi ilmi, että mamma oli vähän vääristellyt totuutta, ja aika tarkalleen 100 % tarinasta oli hänen mielikuvituksensa tuotetta. Motiivi jäi epäselväksi.

Muistetaan kuitenkin, että on aina helppoa näin listailla arveluttavia biisejä, mutta paljon vaikeampi myöntää pitävänsä jostain toden teolla. Ystäväni Suvin mielestä kaikkein kaunein joululaulu on Whamin "Last Christmas", sillä siinä on niin kauniit sanat ja sävel. Arvostan häntä siksi. Ehkä joku toinenkin uskaltautuu tänä vuonna ulos kaapista. Oikein mukavaa illanjatkoa, hyvät ihmiset!

Ihastuttavaa joulukuun toista ihmiset!

  Sain eilen postissa muuttoilmoituskortin, jossa ei tosin ollut mitään merkintää siitä, kuka muuttaa ja minne. Mustettakin oli riittänyt ainoastaan nimeni ja osoitteeni kirjoittamiseen. Tulkitsin sen siksi jonkun äärimmäisen köyhän ihmisen kekseliääksi joulukortiksi.

Näin ollen on sitten joulukorttikausi polkaistu käyntiin! Tämä on perinne, joka jakaa ihmiset voimakkaasti kahteen leiriin: niihin, jotka välittävät lähimmäisistään ja niihin, jotka eivät. Itsehän tunnettuna hyväntekijänä kuulun ensimmäiseen ryhmään ja töherrän jouluntoivotukset ainakin niille noin kahdelle kaverille, joiden osoite ei ole muuttunut kuluneen vuoden aikana ja lisäksi satunnaisotannalle sukulaiskuntaa.

On kuitenkin myös heitä, jotka ovat ajautuneet vaaralliseen joulukorttikierteeseen. Tästä hyvänä esimerkkinä rakas äitini: määrästä päätellen nainen kirjoittaa kortteja kaikille entisille luokkakavereille, vakuutusneuvojille, mökkinaapureille tai ylipäätään kellekään, jonka osoitetiedot on onnistunut saamaan hyppysiinsä. Kortteja on kirjoitettava niin paljon, että olisi perusteltua hälyttää partiolaiset avuksi. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ikinä toimita, sillä on mieluisampaa orjuuttaa omaa tytärtä.

Tämä sekoilu aiheuttaa kuitenkin sen, että myös saapuvien korttien määrä on mittava. Ja mikäpä olisikaan hauskempaa, kuin korttien vertailu!  Kuka on jaksanut itse väkertää huopakankaan kanssa, kuka on tukenut kortillaan kuuroja jäniksiä, kenen lapset näyttää vaivaantuneimmilta kuvassa...

Mistä tulikin mieleeni, että mikä siinä on, että lapset on aina pakko alistaa näihin kuviin törröttämään? ”Koska on tosi kiva nähdä, miten lapset kasvaa”, sanotaan. Haluaisin nostaa esille pari epäedullisuutta tässä järjestelyssä. Ensinnäkin, kyllä, lapset kasvavat ja monen kohdalla täysin tunnistamattomiksi. Kun kortti vielä allekirjoitetaan tyyliin ”Petri, Liisa ja muu jengi”, ollaan usein siinä tilassa, että vastaanottajalla ei ole mitään hajua, mitä porukkaa kortissa esiintyvä juro nuoriso edustaa. Toiseksi, eivät vanhemmatkaan lopeta kasvua, parta ja ahteri kasvavat tässä yhteiskunnassa hamaan loppuun asti. Siksi minusta olisi äärimmäisen virkistävää nähdä söpöjen tuttisuiden sijasta esimerkiksi perheen isä reilusti tonttulakkipäissään. Rohkeimmat voisivat valita kuvaksi vaikka altaanreunakuvan edelliseltä Kanarian-matkaltaan. Idea vapaasti käytettävissä!

Nyt muihin puuhiin, palaillaan ihmiset!