Aamu on jo pitkällä, mutta muut vain röhnöttävät vuoteissaan. Mitä laiskureita! Itse olen joutunut yksin marttyyrina pitämään silmällä Joulupukin kuumalinjaa. Tää on tää nykyajan nuoriso ihan vetämätöntä, ei mitään intohimoja. Ei se mitään, itse tunnen jo rinnassani jouluriemun pyristelyn.
Olen tässä odotellessani hankkiutunut varsin tanakkaan sokerihumalaan joulupaastoni päättymisen kunniaksi. Rakas Dumle-kalenterini ilahdutti minua juhlan kunniaksi oikein kokonaisella suklaapatukalla. Sen jälkeen olen vetänyt ihan rehellistä irtokarkkia sen verran, että olo alkaa olla mukavan turpea, ihan niin kuin ennen vanhaan.
Tämä joulupaasto, jota vietin kunnioitettavat 23 päivää, ei sitten ollutkaan niin paha rasti. Tämä tosin johtui osittain siitä, että paasto ei kieltänyt piparitaikinaa, eikä jonkun ystävän itse pykäämiä leivonnaisia (puhtaasti tahdikkuussyistä). Tästäkin huolimatta koen valaistuneeni huomattavasti. Verenpainekin laski 146/94 -> 112/76, koska en syönyt vanhinta rakastani salmiakkia. Mutta ei huolta ihmiset, tänään lähtee käsistä!
Tähän päivään päättyy näiltä erin myös urani joulubloggaajana. Runosuoli onkin melkolailla tyhjentynyt. Monet ovat kyselleet, mistä moinen "lyyrinen patouma" on syntynyt. Tätä olen itsekin ihmetellyt. On ollut kuitenkin hienoa huomata, että tällaisellekin ympäripyöreälle vuodatukselle on löytynyt ihan kiitettävästi yleisöä. Lukijani, en tiedä ketä olette, mutta on ollut ilo jakaa jouluhäpeetä kanssanne tänä jouluna! Nyt joulurauhan säilyttämiseksi blogini hiljenee, ainakin ensi jouluun saakka... Oheisen videon myötä haluan toivottaa teille kaikille oikein hauskaa, merkityksellistä, ja hyvänlaatuisesti häpeellistä joulua!
perjantai 24. joulukuuta 2010
torstai 23. joulukuuta 2010
Herttaista torstai-iltaa ja jo aatonaattoa, hyvänen aika sentään, ihmiset!
Vähhiin käy ennenku loppuu! Tänään kirjoittelenkin jo melko liikuttuneena teille. Mutta ei, vielä ei ole loppukanoottien aika. On vielä niin paljon sanottavaa.
Ensiksi joudun nielemään eilisen paatokseni. Mainitsemani amerikkalainen isäntäperheeni onkin ilmeisen lannistumaton: tänään tärähti paketti postista ja mukana tietenkin myös informatiivinen kirje. Lempilapsenlapsen titteli oli nyt siirtynyt vinku-Kaylalta Kamrynille: "She's a real beauty (Princess)." Ikävämmät uutiset olivat, että heidän koiransa olivat heittäneet kimpassa lusikat nurkkaan, tai oikeastaan toinen oli avustettu haudan lepoon purtuaan yli kahdeksaa viatonta ihmistä. Ai kauhee! Uusi rakkine on kuutenkin jo hankittu, nykyään herkistellään minikoira Gizmon hännänheilutuksen tahtiin. Lahjoista eniten sieluunkäyvä oli mikkihiirikorvainen lumiukkofiguuri.
No, sitten kotimaan uutisiin. Joulurauhaa odotellaan. Vielä ei ole saapunut, vaikka horisontissa jotain jo kimmeltelee. Luulisin kuitenkin, että ennen kuin rauha saavutetaan, tarvitsevat ainakin nuorimmat osallistujat terapeuttisen meditaatiohetken parvekkeella. Kaksi perheenjäsentä on jo ilmoittanut varmuuden vuoksi aloittavansa rakentaa joulurauhaa juopumalla heti aamusta. Se ei välttämättä ollut vitsi. Itse suunnittelen sekoittavani pääni yliannostuksella salmiakkia, kun rankka joulupaastoni puolilta öin päättyy.
Tänä jouluna ei tunnelmansäilyttäjiksi, nokkelasti ilmaistuna "jouluesiliinoiksi", ole tulossa yhtään sukulaista. Uhka vai mahdollisuus? Onhan tämä järjestely hieman riskaabeli, kun kenelläkään ole suurempaa tarvetta säännöstellä, mitä sieltä leipäluukustaan ulos päästää. Riski tunnelman kärsimiseen on suurin, mikäli jouluruokailu jostain syystä viivästyy. Lopputulos voi olla tämänkaltainen:
Uskon kuitenkin vahvasti, että huomisesta päivästä tulee kerrassaan mainio. Siihen on nyt kaikki ainekset. Näin se vaan on. Nyt on aika kääräistä vielä viimeiset lahjat papereihin. Oikein rentouttavaa aatonaattoa, hyvät ihmiset!
Ensiksi joudun nielemään eilisen paatokseni. Mainitsemani amerikkalainen isäntäperheeni onkin ilmeisen lannistumaton: tänään tärähti paketti postista ja mukana tietenkin myös informatiivinen kirje. Lempilapsenlapsen titteli oli nyt siirtynyt vinku-Kaylalta Kamrynille: "She's a real beauty (Princess)." Ikävämmät uutiset olivat, että heidän koiransa olivat heittäneet kimpassa lusikat nurkkaan, tai oikeastaan toinen oli avustettu haudan lepoon purtuaan yli kahdeksaa viatonta ihmistä. Ai kauhee! Uusi rakkine on kuutenkin jo hankittu, nykyään herkistellään minikoira Gizmon hännänheilutuksen tahtiin. Lahjoista eniten sieluunkäyvä oli mikkihiirikorvainen lumiukkofiguuri.
No, sitten kotimaan uutisiin. Joulurauhaa odotellaan. Vielä ei ole saapunut, vaikka horisontissa jotain jo kimmeltelee. Luulisin kuitenkin, että ennen kuin rauha saavutetaan, tarvitsevat ainakin nuorimmat osallistujat terapeuttisen meditaatiohetken parvekkeella. Kaksi perheenjäsentä on jo ilmoittanut varmuuden vuoksi aloittavansa rakentaa joulurauhaa juopumalla heti aamusta. Se ei välttämättä ollut vitsi. Itse suunnittelen sekoittavani pääni yliannostuksella salmiakkia, kun rankka joulupaastoni puolilta öin päättyy.
Tänä jouluna ei tunnelmansäilyttäjiksi, nokkelasti ilmaistuna "jouluesiliinoiksi", ole tulossa yhtään sukulaista. Uhka vai mahdollisuus? Onhan tämä järjestely hieman riskaabeli, kun kenelläkään ole suurempaa tarvetta säännöstellä, mitä sieltä leipäluukustaan ulos päästää. Riski tunnelman kärsimiseen on suurin, mikäli jouluruokailu jostain syystä viivästyy. Lopputulos voi olla tämänkaltainen:
 | |
| Missä riemu ja hyvä tahto? Tässä pöydässä vain vahvimmat selviää. Kuva vuodelta 2008. |
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Riemastuttavaa keskiviikkoiltaa, hyvät ihmiset!
Ajatuksissani on tänään ollut amerikkalainen isäntäperheeni kesältä 2005. Havahduin nimittäin siihen, etten ole saanut heiltä joululahjaa. Ilmeisesti oma lahjani on nyt liian monta kertaa hukkunut postissa. Kuinka ikävää. Olisin halunnut täydentää kokoelmaani tähtilippukuvioiduista pehmoleluista.
Eniten jäin kuitenkin kaipaamaan heidän perinteistä joulurehvastelukirjettään. Nyt minulla ei ole mitään käryä, mitä leikkauksia heille on tänä vuonna tehty, tai kuka heidän sukulaisistaan on saanut ylennyksen. Kernaasti olisin myös lukenut heidän yltiöärsyttävän tyttärentyttärensä viimeisimmistä urotöistä. En tiedä yksiäkään isovanhempia, joilla olisi yhtä liioiteltu käsitys jälkeläistensä kyvyistä, mukaanlukien omani. Itse totesin pikku-Kaylan olevan melkolailla talent-free, lukuunottamatta näsäviisastelun armolahjaa.
Nykyään, kun amerikkalaisetkaan eivät enää lisäänny samalla kiihkolla kuin ennen, on paljon sellaisiakin perheitä, joissa ei ole vielä lapsenlapsia. Tämän vuoksi siellä on syntynyt uusi ihana tapa ostaa joululahjoja lasten lemmikeille, tänäkin vuonna kevyesti 50 miljardilla dollarilla. Hittituote tällä kertaa on kuulemma lemmikkieläimen kaulapantaan kiinnitettävä kamera, joka tallentaa tuntikausia lemmikin taivallusta. Sitten yhdessä kokonnutaan katsomaan, että missä kaikkialla meidän Buster on päivän mittaan löntystellyt. Hauskuutta ja jännitystä ei varmasti tule puuttumaan.
Epäilenpä, että oma Ellimme saa tyytyä tänä jouluna siankorviin, sillä hän ei ole ollut aivan suosionsa huipulla viime aikoina, johtuen lähinnä hänen mieltymyksestään ripuloida jokaiselle löytämälleen matolle. Ehkä hän on ratkaisusta vain hyvillään. Hauskaa iltanjatkoa, hyvät ihmiset!
Eniten jäin kuitenkin kaipaamaan heidän perinteistä joulurehvastelukirjettään. Nyt minulla ei ole mitään käryä, mitä leikkauksia heille on tänä vuonna tehty, tai kuka heidän sukulaisistaan on saanut ylennyksen. Kernaasti olisin myös lukenut heidän yltiöärsyttävän tyttärentyttärensä viimeisimmistä urotöistä. En tiedä yksiäkään isovanhempia, joilla olisi yhtä liioiteltu käsitys jälkeläistensä kyvyistä, mukaanlukien omani. Itse totesin pikku-Kaylan olevan melkolailla talent-free, lukuunottamatta näsäviisastelun armolahjaa.
Nykyään, kun amerikkalaisetkaan eivät enää lisäänny samalla kiihkolla kuin ennen, on paljon sellaisiakin perheitä, joissa ei ole vielä lapsenlapsia. Tämän vuoksi siellä on syntynyt uusi ihana tapa ostaa joululahjoja lasten lemmikeille, tänäkin vuonna kevyesti 50 miljardilla dollarilla. Hittituote tällä kertaa on kuulemma lemmikkieläimen kaulapantaan kiinnitettävä kamera, joka tallentaa tuntikausia lemmikin taivallusta. Sitten yhdessä kokonnutaan katsomaan, että missä kaikkialla meidän Buster on päivän mittaan löntystellyt. Hauskuutta ja jännitystä ei varmasti tule puuttumaan.
Epäilenpä, että oma Ellimme saa tyytyä tänä jouluna siankorviin, sillä hän ei ole ollut aivan suosionsa huipulla viime aikoina, johtuen lähinnä hänen mieltymyksestään ripuloida jokaiselle löytämälleen matolle. Ehkä hän on ratkaisusta vain hyvillään. Hauskaa iltanjatkoa, hyvät ihmiset!
tiistai 21. joulukuuta 2010
Ketterää tiistaita ja joulukuun kahdettakymmenettäensimmäistä päivää
Voin kertoo, että nyt on kämppä ojennuksessa! On puunattu lattiat, sauna ja wc-pöntön syöverit. Jopa koiran anaalirauhaset ovat nyt tyhjennetyt ja paraatikunnossa. (Kyseistä operaatiota yritettiin markkinoida minulle anatomisesti mielenkiintoisena haasteena; kieltäydyin.)
Eli kuten nokkelimmat teistä jo päättelivätkin, tänään koettiin joulusiivous kaikessa kauneudessaan. Aiempina vuosina homma on ulkoistettu ammattailaisvoimin suoritettavaksi, mutta tuntemattomasta syystä tänä vuonna kävi toisin. Innosta hehkuen äitini pyyhälsi ympäriinsä kera listan suoritettavista töistä ("Jokainen pääsee itse valitsemaan, minkä kerroksen haluaa siivota!"). Koeta siinä sitten hienovaraisesti muistuttaa, että luvannut en ruusutarhaa jne.
Minulla kävi tuuri ja sain työparikseni keskimmäisen pikkuveljeni. Koska olen menneisydessäni ollut lähestulkoon siivousalan ammattilainen, jaoin luonnollisesti viisauttani hänelle ja annoin enemmän ja hieman vähemmän rakentavaa kritiikkiä. Lopputulos oli, että hän kertoi toivovansa todella, että en tule hankkimaan lapsia.
Rehellisesti sanoen monikaan ei ollut aivan varauksettoman innoissaan tästä ikävästä rituaalista. Ainoa, joka näytti nauttivan, oli vanhin veljeni, joka jynssäsi saunaa niin tohkeissaan, että asiaa on vaikea tavallisen ihmisen käsittää. Menneisyydessään useaan otteeseen Laiska-Jooseksi tituleerattu nuorimies oli nyt koko operaation kantava voima. Ihmiset ovat hämillään.
Eli joulumieltä on nostatettu oikein rytinällä. Taas ollaan kokemusta rikkaampia ja yhtä askelta lähempänä perheterapiaa. Ei kait siinä. Toivotan teille, hyvät ihmiset, oikein mukavaa ja männynraikasta illanjatkoa.
Eli kuten nokkelimmat teistä jo päättelivätkin, tänään koettiin joulusiivous kaikessa kauneudessaan. Aiempina vuosina homma on ulkoistettu ammattailaisvoimin suoritettavaksi, mutta tuntemattomasta syystä tänä vuonna kävi toisin. Innosta hehkuen äitini pyyhälsi ympäriinsä kera listan suoritettavista töistä ("Jokainen pääsee itse valitsemaan, minkä kerroksen haluaa siivota!"). Koeta siinä sitten hienovaraisesti muistuttaa, että luvannut en ruusutarhaa jne.
Minulla kävi tuuri ja sain työparikseni keskimmäisen pikkuveljeni. Koska olen menneisydessäni ollut lähestulkoon siivousalan ammattilainen, jaoin luonnollisesti viisauttani hänelle ja annoin enemmän ja hieman vähemmän rakentavaa kritiikkiä. Lopputulos oli, että hän kertoi toivovansa todella, että en tule hankkimaan lapsia.
Rehellisesti sanoen monikaan ei ollut aivan varauksettoman innoissaan tästä ikävästä rituaalista. Ainoa, joka näytti nauttivan, oli vanhin veljeni, joka jynssäsi saunaa niin tohkeissaan, että asiaa on vaikea tavallisen ihmisen käsittää. Menneisyydessään useaan otteeseen Laiska-Jooseksi tituleerattu nuorimies oli nyt koko operaation kantava voima. Ihmiset ovat hämillään.
Eli joulumieltä on nostatettu oikein rytinällä. Taas ollaan kokemusta rikkaampia ja yhtä askelta lähempänä perheterapiaa. Ei kait siinä. Toivotan teille, hyvät ihmiset, oikein mukavaa ja männynraikasta illanjatkoa.
maanantai 20. joulukuuta 2010
Hulvatonta maanataita ihmiset!
En ole tällä hetkellä aivan parhaissa kirjoitusfiiliksissä, johtuen siitä, että äsken leikkasin taas vanhoilla kunnon keittiö-Fiskarseilla hiuksiani. Lopputulos on yhtä elegantti, kuin jos olisin ajanut pääni yli ruohonleikkurilla. Yritän kuitenkin koota itseni, sillä tänään minulla on vakavaa asiaa.
Olen nimittäin huomannut, että elämme vastakkainasettelun aikoja. On käynnissä kylmä sota jouluihmisten ja jouluvastaisten välillä. Kaikki me tiedämme, keitä nämä henkilöt ovat.
Jouluihmiset, nuo höperöt enkelinripustajat, aloittavat fiilistelynsä viimeistään marraskuun puolessa välissä. He häiritsevät naapureiden yöunia jouluvaloillaan, huudattavat jouluradiota yötä päivää, sekoilevat joululahjaostoksilla ja, ennen kaikkea, ovat luvattoman innoissaan lähestyvästä juhlasta.
Jouluvastaiset taas viittaavat kintaalla koko eltaantuneelle juhlalle. He lähtevät marttyyreina "pakoon" koko hössötystä. Heidän mielestään joulu on suorastaan rikos ihmisyyttä vastaan. Kaikki on tekopyhää ja kaupallista. Jouluihmisille he ovat demoneita.
Kumpikin ryhmä on viime aikana saanut kokea pieniä takaiskuja. Jouluihmisiltä ollaan riistämässä suvaitsevaisuuden nimissä joulukuvaelmat ja joululaulut koulujen kuusijuhlista. Ilmeisesti ainostaan tanssiva Coca-Cola-pukki ei loukkaa yhtään uskontokuntaa. Vastassa ovat myös ekoterroristit, jotka vastustavat kaikkea jouluihmisten rakastamaa tilpehööriä.
Jouluvastaisten lentokoneet taas seisovat kentillään lumimyrskyjen riehuessa, ja estävät pakenemisen. Ja kyllähän se harmittaa, kun ensin lähdettiin työpaikalta polleena ovat paukkuen pakoon kaikkea tätä hulluutta! Parhaassa tapauksessa matkanteko tyssää välilaskun kohdalla. Siellä sitten hullutellaan loma lentokentällä.
Toivottavasti tämä taistelu ei johda vakaviin selkkauksiin. Kultainen keskitie. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Tai mitä näitä muita latteuksia nyt on. Hienoa illanjatkoa, hyvät ihmiset!
Olen nimittäin huomannut, että elämme vastakkainasettelun aikoja. On käynnissä kylmä sota jouluihmisten ja jouluvastaisten välillä. Kaikki me tiedämme, keitä nämä henkilöt ovat.
Jouluihmiset, nuo höperöt enkelinripustajat, aloittavat fiilistelynsä viimeistään marraskuun puolessa välissä. He häiritsevät naapureiden yöunia jouluvaloillaan, huudattavat jouluradiota yötä päivää, sekoilevat joululahjaostoksilla ja, ennen kaikkea, ovat luvattoman innoissaan lähestyvästä juhlasta.
Jouluvastaiset taas viittaavat kintaalla koko eltaantuneelle juhlalle. He lähtevät marttyyreina "pakoon" koko hössötystä. Heidän mielestään joulu on suorastaan rikos ihmisyyttä vastaan. Kaikki on tekopyhää ja kaupallista. Jouluihmisille he ovat demoneita.
Kumpikin ryhmä on viime aikana saanut kokea pieniä takaiskuja. Jouluihmisiltä ollaan riistämässä suvaitsevaisuuden nimissä joulukuvaelmat ja joululaulut koulujen kuusijuhlista. Ilmeisesti ainostaan tanssiva Coca-Cola-pukki ei loukkaa yhtään uskontokuntaa. Vastassa ovat myös ekoterroristit, jotka vastustavat kaikkea jouluihmisten rakastamaa tilpehööriä.
Jouluvastaisten lentokoneet taas seisovat kentillään lumimyrskyjen riehuessa, ja estävät pakenemisen. Ja kyllähän se harmittaa, kun ensin lähdettiin työpaikalta polleena ovat paukkuen pakoon kaikkea tätä hulluutta! Parhaassa tapauksessa matkanteko tyssää välilaskun kohdalla. Siellä sitten hullutellaan loma lentokentällä.
 |
| Kaikki lentokentät eivät ole öisin auki. Mitäpä pienistä! |
Toivottavasti tämä taistelu ei johda vakaviin selkkauksiin. Kultainen keskitie. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Tai mitä näitä muita latteuksia nyt on. Hienoa illanjatkoa, hyvät ihmiset!
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Rehvakkaa sunnuntai-iltaa ihmiset!
Olen nyt viikon ajan aiheuttanut pahennusta kotioloissa ja aika lutjakkaasti on viikko vierinyt. Etukäteen oli kaikki vähän jännärit housussa, että mitenkä lähtee taas arki sujumaan, kun itselleen elävä tuhlaajatyttö saapuu kotiin, meneekö siinä sitten sukset ristiin ja meikkipeilit sekasin jne. Kaikki ovat kuitenkin edelleen puheväleissä. Myös vanhin veljeni saatiin eilen kotiutettua eli koossa on taas koko "tiimi", ai että!
Tunnustan, että kaikki perhe-elämän ihanuutta käsittelevä lässyttäminen nostaa minulla niskakarvat pystyyn. En tiedä miksi. Sillä saattaa olla vaikutusta, että sain vuoden ajan ahdistua äitini epätoivoissaan minulle tilaamasta Kotivinkki-lehdestä ja sen pullantuoksuisesta ideaalimaailmankuvasta, jossa koko perhe harrastaa, sienestää, laittaa ruokaa ja tekee läksyt onnellisena yhdessä, eli "kotoilee". Riidellä ei tarvitse, sillä yhteiset pelisäännöt on kaikilla tiedossa ja pulmat selvitetään rauhallisesti keskustelemalla. No, yhden perheidylli on toisen perhehelvetti.
Minusta yksi parhaita juttuja perheessä elämisessä just on, että pääsee kunnolla riitelemään, mieluiten jostain elämää tärkeämmästä, kuten kenen nimellä Aku Ankka -lehden pitäisi oikeasti tulla. On myös hienoa, että voi pokkana katsoa kaikkia mahtavia lastenohjelmia. Suosikkejani ovat tällä hetkellä Muumit ja Hirveä Henri. Kaikkein parasta ovat kuitenkin antoisat keskustelut perheenjäsenten kesken, esimerkiksi keskimmäinen pikkuveljeni avautui pari iltaa sitten ahdistuneena, miten hän näki itsensä yhdessä Kakolan vankilapojista.
Luonnollisesti joistain arjen iloista olen myös joutunut luopumaan. Ruokailu on mutkikkaampaa, kun jääkaapissa on muutakin kuin porkkanoita ja maitorahkaa. Telkkaria en osaa käyttää. Vaikein paikka kuitenkin on ollut se, etten ole myöskään päässyt nyt nauttimaan äitini perinteikkäistä huohotuspuheluista. Hänellä on piristävä tapa noin kerran viikossa soittaa puoliltaöin, ja hönkiä karhealla äänellä: "Moi... Ootko kotona...? Ootko yksin...? Hyvä...." Noh, kaikkea ei voi saada. Hyvää illanjatkoa, hyvät ihmiset!
Tunnustan, että kaikki perhe-elämän ihanuutta käsittelevä lässyttäminen nostaa minulla niskakarvat pystyyn. En tiedä miksi. Sillä saattaa olla vaikutusta, että sain vuoden ajan ahdistua äitini epätoivoissaan minulle tilaamasta Kotivinkki-lehdestä ja sen pullantuoksuisesta ideaalimaailmankuvasta, jossa koko perhe harrastaa, sienestää, laittaa ruokaa ja tekee läksyt onnellisena yhdessä, eli "kotoilee". Riidellä ei tarvitse, sillä yhteiset pelisäännöt on kaikilla tiedossa ja pulmat selvitetään rauhallisesti keskustelemalla. No, yhden perheidylli on toisen perhehelvetti.
Minusta yksi parhaita juttuja perheessä elämisessä just on, että pääsee kunnolla riitelemään, mieluiten jostain elämää tärkeämmästä, kuten kenen nimellä Aku Ankka -lehden pitäisi oikeasti tulla. On myös hienoa, että voi pokkana katsoa kaikkia mahtavia lastenohjelmia. Suosikkejani ovat tällä hetkellä Muumit ja Hirveä Henri. Kaikkein parasta ovat kuitenkin antoisat keskustelut perheenjäsenten kesken, esimerkiksi keskimmäinen pikkuveljeni avautui pari iltaa sitten ahdistuneena, miten hän näki itsensä yhdessä Kakolan vankilapojista.
Luonnollisesti joistain arjen iloista olen myös joutunut luopumaan. Ruokailu on mutkikkaampaa, kun jääkaapissa on muutakin kuin porkkanoita ja maitorahkaa. Telkkaria en osaa käyttää. Vaikein paikka kuitenkin on ollut se, etten ole myöskään päässyt nyt nauttimaan äitini perinteikkäistä huohotuspuheluista. Hänellä on piristävä tapa noin kerran viikossa soittaa puoliltaöin, ja hönkiä karhealla äänellä: "Moi... Ootko kotona...? Ootko yksin...? Hyvä...." Noh, kaikkea ei voi saada. Hyvää illanjatkoa, hyvät ihmiset!
lauantai 18. joulukuuta 2010
Topakkaa lauantai-iltaa ihmiset!
Tänään tutisivat toiset vielä sängyissään kun kolme iloista veijaria körötteli läpi lumen ja jään kohti Kasurilan rinneparatiisia. Mukana matkassa olivat allekirjoittaneen lisäksi neidit Siikanen ja Koivisto, eli koossa oli koko Kuopion laskukerma.
Heti matkalla sain kuulla palautetta epäurheilijamaisesta käytöksestäni: olin törkeästi lähtenyt matkaan meikit naamassa. Ei auttanut kuin yrittää selittää, että se ilmestys, jonka peilissä aamulla taas kohtasin, säikyttää perheen pienimmät ja vähän isommatkin, luultavasti myös kotieläimet. Pääsimme kuitenkin tästä yli, ja perille päästessämme uhkuimme näyttämisenhalua.
Mittari näytti kunnioitettavat -18 °C ja tuuli oli viilee, hieman arvelutti tässä vaiheessa. Kun olimme saaneet ähellettyä monot jalkoihin, olimme jo hikisiä ja täriseviä. Mutta kun saavuimme huipulle, tunsimme olomme väkeviksi: olimme sotilaita. Siikanen nousi suksille kuin feenikslintu vuoden takaisesta polvivammastaan toipuneena. Koiviston menoa ei haitannut edes siteiden rikkoutuminen kesken ilonpidon. Itse keskityin myös raakaan urheiluun, mutta olen vakuuttunut, että muut ihmiset katselivat menoani ihaillen ja kadehtien.
 |
| Varpaat jäässä ja hymy perseessä |
 |
| Ehjätyn eturistisiteen onnellinen omistaja |
Kun kolmen tunnin lipuistamme oli jäljellä vielä reilusti puoli tuntia, tunsin kadottaneeni kaiken tunnon varpaistani, jolloin katsoin parhaaksi siirtyä nauttimaan rinnekahvilan A-oikeuksista toisten vielä jatkaessa. Kaikennähneenä maailmannaisena astelin tiskille, mutta aikomukseni tyrehtyivät virkaintoisen myyjän kysyessä henkilöllisyystodistustani. Häväistynä istuin nauttimaan laihaa kahvia, ja tuntemaan, kuinka sulaessaan kipuradat palasivat täyteen toimintakykyynsä. Oikeasti jalkoihin koski niin paljon, että jos ympärilläni ei olisi ollut tusinoittain kymmenenkesäisiä pikkuihmisiä, olisin mielelläni purskahtanut itkuun.
Lopulta poistuimme näyttämöltä suoraan kinkkiravintolan seisovaan pöytään. Sen jälkeen olo on ollut kuin omenalla. Hieno päivä kaikin puolin, ja koska sen on määrä tästä jatkua samaan tahtiin, taidan lopettaa tältä erää. Loppuun vielä launatain erinomaisuutta kauniisti kuvaava kappale, joka on omistettu kaikille hyville ihmisille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)