Hilpeää torstai-iltaa, hyvät ihmiset!

Tämän viikon alusta en ole voinut enää esiintyä työttömänä, koska olen ollut vaativissa tehtävissä amanuenssina paikallisessa sairaalassa. Ei oo kuulkaa mikään yksinkertanen juttu kiikuttaa niitä papereita edestakas! Tänään kuunnellessani yhden kovilla kierroksilla käyvän kilpirauhasihmisen päpätystä vaivuin tottuneesti omiin ajatuksiini ja annon mieleni vaeltaa aiempaan uraani kaupanalan piinkovana ammattilaisena.

Täytyy myöntää, ettei kaipuu juurikaan ole repinyt rintaa niitä hommia muistellessa. En koskaan kokenut olevani mitenkään kummoinen kassaneiti: en oikein jaksanut heittää asiakkaiden kanssa läppää, minulla ei ollut autenttista asiakaspalvelijaääntä (sellaista pirteää, joka saa asiakkaan tuntemaan itsensä erityiseksi ja uskomaan talouskasvuun), en koskaan tiennyt kuukauden tarjouksia tai oikeastaan mitään muutakaan, mitä olisi pitänyt. Olin rehellisen keskinkertainen, enkä jaksanut teeskennellä muuta.

Ei se aika kuitenkaan aivan harakoille mennyt, vaan opin tärkeitä elämäntaitoja, joita pystyn hyödyntämään myös nykyisissä hommissa. Ensinnäkin, opin pääsemään yllä kuvaamaani flow-tilaan, jossa ajatukseni saa harhailla vapaasti ties millä mieron tiellä, mutta ulospäin vaikutan tarmokkaalta. Tässä auttoi se, kun oppi haukottelemaan suu kiinni. En myöskään usein kuullut, kun asiakkaat yrittivät heittää läppää, sillä kassahihnan hurina peitti tehokkaasti monet, oletettavasti aivan hulvattomat letkautukset, mutta opin nauramaan kuuronakin suht oikeissa kohdissa, jopa heittämään pientä kommenttia naurun kyytipojaksi. Joskus tässä luonnollisesti tuli vaikeita tilanteita, kun asiakas olikin läpänheiton sijasta esittänyt kysymyksen, johon sitten vastasin tyyliin "Hahahaa, näinhän se menee!".

Joulunalusaika oli kuitenkin keskimäärästä mukavampaa aikaa olla kassalla: ihmiset ovat silloin kovin touhukkaita. Mutta kyllä olen pikkuisen sitä mieltä, ettei olis liikaa vaadittu, että porukka tankkaisi varastot täyteen ennen pyhiä, niin kuin vanhoina hyvinä aikoina. Ei kukaan, ei oikeasti kukaan, halua olla joulua töissä.

Opettavainen tarina eräältä jouluaatolta: Hieno rouva pyyhältää sisään pikkuiseen kauppaan. "Siis ai että, onneks te olitte auki, mulla jäi just luumuhillo eilen ostamatta! Ois tullu vähän hupsuja torttuja ilman hillosilmää!" Kassaneiti ei sano mitään, tuijottaa epäuskoisuuden ja ärtymyksen sekaisin kasvoin, tonttulakki on vinossa. Tapahtuu joulun ihme: asiakas vaikenee, nöyrtyy ja ymmärtää hävetä itsekeskeisyyttään. Kaikki elävät suht onnellisina senkin joulun, paitsi toki kassaneiti, joka istui lopunkin iltaa yksin ahneen työnantajansa vuoksi homeisessa puodissaan.

Tämä oli niin ravisteleva tarina, etten tohdi jatkaa pitempään. Hyvää illanjatko, hyvät ihmiset!