Ensimmäinen tuskanhienkatkuinen herkuton viikko takana. Ei oo hääppöstä ei. En ensin oikein tajunnutkaan, minkälaista koiraa rupesin härnäämään, kun vihkiydyin tähän uuteen vakaumukseeni. Herttainen Dumle-kalenterini on sekä paras ystäväni, että suurin vastustajani näissä vaativissa olosuhteissa, sillä joka aamu saan muistutuksen siitä autuudesta, joka on päivän muina hetkinä ehdotonta syntiä.
Voisi luulla, että joulukuussa on suorastaan rikollista pidättäytyä esim. suklaasta. Kun kävin lataamassa bussikorttiani Stockmannilla, törmäsin matkallani palvelupisteelle noin 17 suklaaröykkiöön. Valaistuneeseen mieleeni hiipi kysymys: kenenkä takamus vetää noin paljon suklaata? Stockmannhan ei varsinaisesti ole kaupungin ainoa suklaanjakelupiste, vaan muiden vähittäiskauppojen lisäksi tätä ruskeaa kultaa tyrkyttävät ties mitkä jääkiekkojuniorit ja muut keppikerjäläiset. Sitä on niin paljon, että minun nähdäkseni nälänhätä on peruttu ainakin seuraavaan jouluun asti.
Tosiasiassa en ole vielä aivan niin pitkällä tielläni autuaaksi, että pystyisin noin vain kohauttamaan olkiani ympärilläni riehuvalle ylenpalttisuudelle ja coolisti imeskelemään sokerittomia kumipastillejani. Siksi olenkin alkanut kuvitella, että suklaa ja muut kiusaukset ovat myrkytettyjä. Toimii yllättävän hyvin! Vanhemmat voivat kokeilla keinoa myös herkkäuskoiseen pikkuväkeen, sillä lasten lihavuus on yhteiskuntamme riippakiviä. Eikä kannata pelätä oudoksi leimautumista, pari harhaluuloa vain tuo hieman lisää ulottuvuutta muuten vielä vaiheessa olevaan persoonallisuuteen.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, hyvät ihmiset!
